Nyt Paksumahaköörillä on sumentunut aivan totaalisesti.
Syysiltojen ratoksi, kun suunnittelimme ensi kesän ja syksyn kisakalenteria niin listoilla pyöri jostain syystä entuudestaan tuttuja juttuja: Rokua Challenge, Tukholman marathon, Tunturisuunnistus, Karhunkierros juosten, Pallas-Hetta-Pallas juosten, Jungfraun marathon, Davosin ultramarathon, jne. Jotain uutta ja erilaista pitäisi keksiä!
Maijalta saimme ensimmäisen kerran syttöjä TAR'iin, mutta se kuulosti ensi alkuun liian kovalta ja kalliilta syysretkeltä. PM business-mies Timo O otti kuitenkin ohjat käsiinsä ja pisti ison rattaan pyörimään. Vellu rupesi hommaamaan yhteistyökumppaneita Timon kanssa. Into oli kova ja suhteet kunnossa.
Niinhän siinä sitten kävi, että heti ilmoittautumisen avautuessa 1.12. raha vaihtoi omistajaa, kun kahden PM-joukkueen ilmot napsahtivat sisään.
Tässä vähän statistiikkaa niille, jotka eivät tiedä mistä tässä on kyse (vaikka eipä taideta tietää vielä mekään):
- 8 etappia peräkkäisinä päivinä
- Yhteenä 320km:ia (siis keskiarvona n. maraton kahdeksan päivää putkeen)
- kokonaisnousua ja -laskua 15,000m (keskiarvona jokaisella maratonilla 2k vertikaalista nousua ja saman verran laskua
- Kolme maata, Saksa, Itävalta ja Italia.
Kun mikään ei riitä.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
lauantai 10. joulukuuta 2011
MACAU 4.12.2011
Töööööt!!
Torvi soittaa lähdön merkiksi Sunnuntaiaamuna tasan kello 6:00.
Macaun saarelle pakkautuneet, kasinoista juuri nyt vähät välittävät miehet ja naiset trikoissaan säntäävät matkaan. Kaikilla on taas aivan tolokuton kiire.
Juoksun kannalta sää on tähän aikaan aamusta vielä ihan OK. Aurinko ei ole vielä vetänyt pimennysverhojaan auki, joten matkaa lähdetään taivaltamaan katuvalojen loisteessa. Niin lähtee matkaan myös J.Oksa tuolta pohjoisesta Oulun kaupungista. Tämä maraton ei ole ensimmäinen, jne…. (vähän joulun tunnelmaa väliin, heh)
Juoksu tuntuu yllättävänkin hyvältä viime aikaiseen taaperrukseen verrattuna. Oiskohan reilut kaksi viikko tien päällä tehnyt tehtävänsä. Ulkoilu on jäänyt väkisinkin todellä vähälle, mutta toimistossa, autossa ja koneessa on istuttu senkin edestä. Edellisviikolla Intiassa kokonaista 7km’iä ja kuluneella viikollakin Shanghaissa vain 15km. Hän, joka on noissa paikoissa käynyt, ei ihmettele lainkaan vähäisiä mattokilometrejä ja ulkoliikunnan totaalista puuttumista.
So nou, ensimmäiset 5km taittuvat 21 minuuttiin ja päätän löysätä vauhtia tietoisena siitä ettei tässä kuitenkaan ennätyskunnossa olla vaikka hyvältä tuntuukin. Otan matkavauhdiksi mukavuusalueelle kivasti sopivan n. 4:25-4:30/km. Nyt on kiva. Näin taivalletaan pimeitä maisemia ja kaupungin heräämistä katsellen.
Sillalle noustaan toisen kerran noin 15km’n kohdalla. Puolivälissä nousua takaa kuuluu yllättäen ”Everything OK Jouko?”. Italialainen yli sadan maratoonin bussikuskihan se sieltä tulee kuin hirvi ja painaa samantien ohi jäämättä kuulemaan onko kaikki OK. Perkeles sinne meni……mutta ei tana, mun tarttee juosta Boschin bossi kiinni niin saan samalla juttukaverin. Ferdi on nyt kuitenkin niin tosissaan, että saan jutella lähinnä itsekseni. Vauhti kasvaa kuitenkin muutamalla sekunnilla per kilometri, mutta kimpassa juostuna se ei tunnu vaikka auringon jo porottaessa hieman arveluttaakin, että kummalla meistä alkaa vauhti hiipua ensin. Aika monta rinkiä ollaan Ferdinkin kanssa ehditty yhdessä kaunista JinJi-järveä kiertää. Näin jatketaan aina 28km’n tolpalle, josta alkaa kolmas nousu sillalle. Tämä on siis ihan kunnon silta, josta menee laivat ali. Tasamaan tallaajan mielestä nousua ja sille pituutta kertyy siten ihan kivasti (kovasti). Ferdi karkaa taas nousussa, mutta minä ajattelinkin pitää sykkeen tasaisena ja juosta taas alamäessä kiinni. Päällä eroa about 25 sekkaa. Onko jo liika, mietin. No hätä, kiristän laskuun, jota kestää reilun kilometrin. Tarkkailen eroa koko ajan. Jokaisella väliaikapisteellä olen aina saavuttanut muutaman sekunnin. Laskua jäljellä pari sataa metriä ja eroa 9 sekunttia. Ero on siis kiinni ajettavissa vaikka kiire tuleekin. Napsu lisää vauhtia ja sitten se iskee………vanha välilevyn kiusaama vasen takareiteni toteaa sanattomasti, mutta erittäin vakuuttavasti, notta ”tasainen vauhti olisi nyt kivempi”. Tätä kaveria on toteltava. Ei auta, tana. Ferdin selkä alkaa kaikota pikku hiljaa, mutta vääjäämättömästi. Niillä eväillä mennään mitkä on annettu.
36km’n tolpalta lähdetään nousemaan sillan yli viimeistä kertaa. Tämä menee jo ihan kävelyvauhdilla. Tämän maran hitain kilometri kellotetaan aikaan 5:34. Lakipistettä seuraavassa alamäessä on turha edes haaveilla painovoiman vaikutusta suuremmasta vauhdin nostosta. Pikku kramppeja tikkuilee nyt myös pohkeissa ja säärissä. Täytyy muistella Tykinkuulan lääkkeitä tällaisen varalle. ”Geeliä Joksa, geeliä, muista juoda, muista juoda” sanat kaikuvat korvissa. Niinpä vedän 3 geeliä kilometrin matkalla ja juon lennosta puolenkymmentä pikkumukia sukkalämmintä elämän eliksiiriä. Näillä on pakko pärjätä.
Maaliin 4km’iä ja polvikulma on tasan nolla. Suoraan meno onnistuu, mutta jokaisessa kaarteessa sekä takareisi, että sääret kramppaavat. Mutkat täytyy siis juosta juuri niin kuin Garmin ne piirtääkin. Aina tangentin suuntaisesti muuutama metri ja sitten tiukka kurssinmuutos, kunnes edessä on taas suora rata. Stadionille tullessa lappaa samanikäistä kaveria ohi, mutta kun ei pysty niin ei pysty. Pahalta ei tunnu, va jalat ei anna juosta. Alle 3:15 olen kuitenkin päättänyt nylkyttää vaikka mikä olisi. Maali armahtaa ajassa 3:14:51. Ikäsarjassa sijoitukseksi saadaan 12. Vajaat puoli minuuttia yhdeksänteen sijaan, jolla olisi päässyt pokkaamaan pytyn. Samassa sarjassa Roni oli 5. 3:03:23 ajalla ja Ferdi 7. 3:10:40 ajalla. Naisten puolikkalla Mari veti hienosti toiseksi ajalla 1:32 ja Sarikin kelpo maratoajalla 2:17 sijalle 55. Hyvä setti siis meikäläisiltä. Nyt voidaankin siirtyä hyvillä mielin uimaan hotellin 32. kerroksessa olevalle näköala-altaalle tai vaihtoehtoisesti ottaa vauhtia katolle rakennetulta hiekkarannalta (jooo'o), jossa lisävarusteena mm. maailman suurin aaltokone.
http://www.macaumarathon.com/en
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)