maanantai 3. joulukuuta 2012

Shanghai Marathon

Takana jälleen viikonlopun mittainen maratonmatka. Kohteena tällä kertaa naapurikaupunki Shanghai. Matkan hauskin ja samalla myös hermoja raastavin osuus oli automatka pelipaikoille. Kuskiksi oli, tottahan toki,  valikoitunut paikallinen uusavuton urpo, joka ajaa auton vaikka mereen taikka talon seinään jos navigaattori niin sanoo. Tulipahan taas todistettua että lyhin reitti ei aina ole se nopein. Etenkään jos kyseessä on lähes 20 miljoonan asukkaan suurkaupunni ;-)

Pienien seikkailujen jälkeen saatiin joka tapauksessa haettua laput kisatoimistosta ja parkkeerattua bussi hotellin pihaan. Pikainen check-in ja aikainen illallinen viereisessä italialaisessa ravintolassa; pizzaa ja kaljaa, niillä kulkee, heh.
Iltakahvin saaminen tuottikin jo tuskaa, kun kaksi löytämäämme SB’tä oli kiinni ja kolmatta ei selväsanaisista kiinalaisohjeista huolimatta löytynyt: ”kääntykää oikealle ja kävelkää niin pitkään, että SB tulee vastaan”. Heh heh, kaupungissa jossa noita nojatuolikahvikoita on enemmän kuin Suomessa korttelibaareja, SB tulee varmasti vastaan ennemmin tai myöhemmin, kun kaupungin läpi vievällä kadullakin saattaa olla mittaa kymmeniä kilometrejä. Meiltä loppui usko ja ryypättiin iltakaffet Pasific Coffeessa hotellia vastapäätä.

Aamu alkoi auvoisasti kellon kilistessä 4:30. Ei kait se auta, sämpylä ja banaani naamaan, ja sitä rataa. Vilkaisu verhon välistä syventää potkurin jälkiä kuivilla otsilla, vettä sataa. Sääennusteen mukaan sen pitäisi loppua noin 6-7 aikaan, siis starttiin mennessä. Ei muuten loppunut. Lämmintäkin alle kymmenen astetta.
Kuudelta syöksyttiin jätesäkkeihin verhottuina hotellin ovesta ulos ja lähdettiin kahlaamaan kohden Bundia. Sata metriä hotellin ovelta ja minä astun suoraan kunnon rapakkoon. Voi hevon#$%, kenkä on vartta myöten märkä ja ihana lotinaa tuleekin seuraamaan minua seuraavat neljä tuntia. Vaihtovaatteiden saamisessa bussiin koetaan jälkeen kiinalaista organisaatiokykyä parhaimmillaan. Minulla käy säkä, kun bussi on n. 50 lähtöviivasta ja muulta liikenteeltä suljetulta kadulla. Osa busseista on parkissa kadun laidassa, jossa aamun pimeydessä huristelee valottomia autoja ja salakavalan äänettömiä sähkömopoja. Selvitään kuitenkin kaikki kaaottiselle starttipaikalle. Kiinalaiseen tapaan lähtökarsinassa muiden seassa on lapset, siskot, veljet, mummot, vaarit, jne saattamassa sukulaista matkaan. Koita siinä sitten juosta, kun osa porukasta ei liikahda lainkaan, vaan vilkuttavat horisonttiin katoavalle iskälle.
Itse pääsin lähtemään maratoonareiden A-ryhmästä läheltä lähtöviivaa tietämättä että meidän lähtöryhmän eteen pääsettiin jossain välissä arviolta noin pari tuhatta parasta kaveria ja oikean puolueen jäsentä takaamaan, että TV-kuvissa näkyy oikeat henkilöt. Onneksi lähtöpaikkani oli kuitenkin siedettävä ja noin 500 metrin tönimisen ja roskakasassa kahlaamisen jälkeen tie oli auki omavauhtiseen juoksuun. Edellisen blogin mukaisesti tavoitteena oli juosta omien maratonien top kolmoseen, elikkä alle 3:14. Sen vuoksi Garminiin oli säädetty kilometrivauhdiksi 4:30. Tarkoitus oli myös pitää sykkeet alle AnK’n. Homma pelittikin hyvin ja tavoitevauhti säilyi tarkkana koko matkan ja keskisykekin jäi reilusti alle rikkomattoman kynnyksen. Kilometrikohtaista heittoa vauhdissa toki tulee ruuhkista, korkeuseroista, juomapaikoista, tuulesta, yms johtuen. Sen verran piti tasaisesta vauhdista poiketa, että vaikka näissä ruuhkaisissa massatapahtumissa on pakko mitata vain nettoaikaa, niin loppusuoralla piti ottaa pikku ryykeli, jotta myös bruttoajan saisi painettua alle tavoiteajan. Tarkasti otettuna sekunnin alle eli 3:13:59, nettoajan ollessa 3:13:23. Tuolla ajalla näissä kinkereissä saa sijoitukseksi 268, luvun josta moni maraton Suomessa olisi tyytyväinen, siis jos se olisi osallistujamäärä. 
Sarikin juoksi oman ennätyksensä puolikkaalla vaikka ensimmäiset kilometrit menivät ruuhkasta johtuen 6-7 min/km vauhdilla. Kun lähtee sieltä mistä ohjeiden mukaan kuuluukin niin brutto- ja nettoaikojen eroksi tulee 5 min. Sanomattakin selvää, että lähes kaikilla sadan joukkoon puolikkaalla juosseella lokaalilla tuo ero oli vain sekunteja vaikka puolikkaan juoksijoiden piti lähteä maratoonareiden perästä. Ennätyksiä tuli myös muilla meikäläisillä. Henkka takuuvarmaa kehitystä osoittaen nipisti taas muutaman minuutin ajastaan heti Mikon, nuoren ensikertalaisen perässä. Jari takuuvarmasti bussin parhaana puolikkaan juosseena miehenä. Naisten sarjassa Mari ja Natta nappasivat Niken palkintokassit mainioilla ajoilla top satasessa. Timo urheasti vaimon vierellä loppuun saakka. Vierailevana tähtenä, mutta vaki Paksumahana Timo H läpsytteli maran kevyellä jalalla ja negatiivisellä splitillä huippuaikaan (varmaan ensimmäistä kertaa vasten omaa vakiotaktiikkaansa: ”kannattaa juosta alku kovaa, kun lopussa sippaa kuitenkin” ;-). Hangzhoun pariskunta käsikädessä ja korvasuussa maisemista nauttien.
Iltapäivän saunomisten ja brunshin jälkeen parin tunnin bussimatka kotiin odottamaan uusia seikkailuja, elikkä uudenvuoden kymppiä ja tammikuun maratonia Honkajoelle, jonne olisi tarkoitus mennä sen kolmannen, Bentleystä haaveilevan Timon kanssa.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

PM-kortteliralli lumettomassa Oulussa

Kelien mentyä kesäisiksi paluu kesälajeihin hetkellisesti: perjantaina tasuria rullilla, eilen rastihölökkää Pikkaralassa ja tänään peekoo paksumahakimara pyörällä Tahkolan Pekan tekemällä Älläri-setillä urbaanilla kartalla.Alla pari suoritusta...


Hauskaa korttelisuunnistusta ja jollakin jopa kisamaisia otteita ja rastipisteellä kiireilyä menettäen pojot huolimattomuuteen tai oikeastaan kiireessä irtiottoa hamuten. No, itellä aikaa meni Haapalehon Shelliltä peekoona takas Haapalehon Shellille 2.45. Iinatissa usvaan valui hukkaan ylimääräisiä minuutteja kun kiintopiste oli kadonnut päärakennuksen seinältä. Dog vetäs pojot plakkariin ajassa 3.15, Kake palautellen 3.19 ja Silakka 3.06 väistellen vain muutaman pisteen.

Alkuparlamentissa tunnelmaa kävi nuuskasemassa myös Mikko silmät kiiluen ja loppuparlamentissa maailman luokan prinsiipit saatiin vielä flunssaiselta Sepeltä. Mestarilla oli alla hieno uuden karhea urbaanimenopeli, jonka kyyti näytti aatelisen ylväältä. Ja minkäs se Paksumaha voi tavoilleen...


Hieno setti, kiitos Pekka ja kiitökset myös mukana omilla tavoillaan kammenneille! J

Muddy-X - osa II - puolivälin pojot ja hymyilevä Hannu

...Sanginjoessa virkistyttyämme polkasimme varpaita lämpimäksi Sankivaaran huipun ylittäen. Edessä lauttarasti, jossa mietitytti, kummalla rantaa rasti on. No se oli lautassa, tietysti niinkuin määrite sanoo ja jos sen lukee ja älyää, va ei sitä kaikkea vauhissa sisäistä. tai ajattele. tai lue tai kuuntele. Se on se hurmooksessa sukkeroituna ajelu semmosta, ettei siinä roupinkia tarvita. No, mutta lautta toisella rantaa, jossa mestarismies Hannu hymyilee leimaten pojot plakkariin. No ei se mitään, tämähän on narulossi eli eiku kskomaan! va ku lautta ei liiku, mitä ihmettä!? lisää voimaa... ei lähe. Jaa, ei pitäskää. Vaihetaanpa vejettävää köyttä ja johan lautta liikku!
Nikke Knattertonin johtopäätös: Ohjuria kiskomalla ei lossi liiku.
Riks-raks pisteet talteen tarkasti kohilleen leimaten ja uudelleen Sankivaaran päälle. Nytkään reiskaan ei saa laskea piimää ja pienellä kiekolla ylös. Kohti Pilpakangasta... laavulle menevälle pääväylälle päästyä täytyy todeta, että tämäkään pätkä ei oo ihan nopeimmassa kunnossa pitkään jatkuneiden sateiden jälkeen. Valtavia lammikoita, joissa Sepe oli kuulemma ottanut dippausta rasteja kuskatessa. Hannu vilkkuu edessä, tehdään eri reittitoteutukset ja  me Kaken kans käännetään kohti kankaalla olevaa rastia ennen luontopolun rastia - nämä on nyt ihan sama kumminpäin hakee. Rastilla riks-raks, pojojen talteen oton hetken lämpö hellii kylmettyneitä reisiä.
Ja sitte iskee taas oikasemisen syndrooma. Ei kisan kannalta merkitystä, mutta paljon Rockympää kantaa ja juosta edes tovi kisassa pyörä niskassa... eihän tää kevyttä oo, mutta ei pidäkään. Huohotttaminen on ihanaa, matkanteko ei oo ihan ku Rockyn juoksua lumihangessa mutta eteenpäin mennääm. Oiko napsahtaa just siihen mihin pitikin ja matka jatkuu polkuja pitkin kohti luontopolkua.Kankaalta pitkoksille laskiessa ryökäle pitkokset on mätineet suohon ja eihän  niitä voi ajaa. Pyörä kellahtaa rahkaan ja jalkaudumme juoksemaan... ei kannata särkeä vanteita. Hannu tulee vastaan ja hymyilee jälleen. Hymyilemme takas huikaten  "good afternooon mr Oja",  herrasmiespojoja gaalassa kalastellen -  kisasta huolimatta ei niin otta rypyssä kuiteskaa olla, pikemminki hymyn kare taulussa, joka voi olla seurausta hetken onnistumisesta tai sitte hetken epäonnistumisesta. meni niin tai näin, nii hymyilyttää. Hymyssä suin on parempi jengata.
Taivaan isä on rasvannut erittäin perusteellisesti pitkokset ja eipä niillä meinaa pysyä pystyssä jalkasinkaan. Kake loikkii eellä ja hiihtelen perässä pitkin liuin tuskallisen kauan sikaliposia pitkoksia ennenkä rasti armahtaa. Riks-raks ja takas hiihtämään.
Pilpakankaan laavun kautta kohti Pilpasuon ylitystä... Suon reunaan päästyä suota ylittämässä vilahtaa jälleen Hannu! edessä joku muukin. 29' raiteille ja hanaa. Jos suohon tippuu ni parempi sukeltaa vauhilla.Välikankareen  jälkeen varvaamme yhden kaverin ja päästään Hannun peesiin. Rakalle vievää polkua ei aja oikein pirukaan (voi olla että Pekka ajoi) ja hölökötämme pyörien kera rastille. pojot talteen ja Hannu ottaa ripeällä rastiotolla 20s kaulan. seuraava polkupätkä on ihan kunnon maastoajoa ja kone lämpenee! Hannun tuntumassa tielle ja karttaa kattomatta perässä vaan.... ja mitä pirua, tullaan louhokselle! PUMMI. piru, on sitä pölijä... leuka rintaan ja takas mutkaan missä Pekka varmaan naureskeli partaan ku trio painoi porisematta testosteronia uhkuen ihan väärään suuntaan, mutta lujaa. ei siinä risteyksessä imeksitty. Niin se on, että kartta on suunnistjan parhaita ystäviä, jota kannattas arvostaa ja palvoa! No illalla on Nikkemäisesti rangaistava itte itteään laittamalla nyrkkeilysäkkiin tuo ylläoleva hymykuva ja vetää siihen muutaman napakka sarjaa.Tsekatkaa Niken aamujumppa: http://www.youtube.com/watch?v=fR_X9i9zyBE 
...ja meillä seikkailu-urheilijoilla ois Nikeltä vielä paljon suuren seikkalijan taitoja opittavana, mikä selviää pätkän loppuhuipennuksesta.
Sitten tietä pitkin kohti sähkölinjaa. Tylsä tiepätkä, mutta nämäkin on jengattava.Sähkölinja ja sen jälkeen turvesuolle oikealle. Nyt ei oo tylsää vaan otetaan miehestä mittaa. Hannu vetää isolla vaihteella eellä pikku hajuraon päässä. Nyt on sitte meneillään tämän reissun raskain pätkä ajaa. Rengas uppoaa välillä märkään turvesuonpohjaan napoja myöten. Pikku hiljaa hiissataan 29eillä ja plaanimmalla menolla taas Hannun peesiin. rasti riks-raks, hetken harkinnalla selätän oikasusyndrooman ja jengataan upottavaa turvesuota takas. Helevetin raskasta. Huh huh. Olikohan 3 pisteen arvoista? Matka jatkuu tietä suorvoen 81:lle. Rutinii riks-raks, hymyillään taas Hannun kans ku tavataan rastilla ja äkkiä pyörään selkään ja takas. Matka jatkuu ku kampi pyörii, niinku paras viehe kalastaessa on ensinnäkin viehe vedessä. Hannu viilettää reilumman raon päässä edellä. Taas naukut turvesuota ja kantavalle tielle päästyä huomaan Hannun lähteneen taas eri plänille. Tuumailen Kaken kanssa, että ei se mitään, nyt ajetaan vaan omaa pläniä ja katotaan lopussa kenelle kellot soivat...

maanantai 19. marraskuuta 2012

Hangzhoun puolikas


Suzhoun Flying Finns and Wannabees porukan kuudes peräkkäinen kisareissu Hangzhoun Maralle, joka itsessään oli järjestyksessään jo 26th. Tämän vuoden mara siirtyi viime hetkillä viikolla eteenpäin, koska Pekingissä, yli tuhannen kilometrin päässä Hangzhousta, oli kommunistisen puolueen kokous samaan aikaan. Maassa maan tavalla.
Reissun järjestelyt takuuvarmaan Ronin talli-henkeen; bussilla lähes kotiovelta suoraan hotelille n. 500metriä lähtöviivasta. Hyvin nukutun yön jälkeen kokoontuminen ja ryhmäkuva hotellin ala-aulassa 7:15. Juoksijoita mukana n. 20. Matkakirjona koko marasta kuuden kilometrin minimaraan. Suurin osa puolikkaalla ja 13km'n järvikierroksella. Vaihtokamat varustesäilytykseen ja verkkaamaan. Paukku tasan klo 8:04.
Vaikka viime aikoina lenkki oli kulkenut ihan OK, niin silti pienoinen epävarmuus kalvoi rinnassa ja päätin lähteä matkaan vastoin Vormiston ohjeita 4:15/km vauhdilla. Vormisto nimittäin totesi viikolla, että ”eniten pelkään sitä, että aloitat liian hiljaa”. Va, kun edellisestä 1:30 alituksesta oli kulunut jo tasan kaksi vuotta, jolloin juuri tällä samaisella Hangzhoun puolikkaalla tuo maaginen raja alittui edellisen kerran ajassa 1:25. Oi noita ”nuoruuden” päiviä.
Ensimmäisen 8 kilometriä vedettiin Timpan kanssa peräkanaa Garminin käskyttämänä tasan 4:15/km (1:30 loppuaikaan tähdäten). Jälleen kerran ihmeteltiin kahteen mieheen, notta ”aatteleppa ite, kaikki nuo punanumeroiset maratoonarit etenevät alle 3 tunnin vauhtia”. Suuri osa heistä puuskutti kuin höyryveturi, osalla tuulihousut jalassa ja villapaita päällä, heh heh.
Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti minulla oli tarkoitus kiristää hieman vauhtia jos fjiilis olisi hjuva. Kahdeksan kilometrin kohdalla nostettiinkin Timon kanssa vauhti 4:08/km. Ohitettiin samalla kolmantena ja neljäntenä oleva naiskaksikko, joilla puuskutti jo kovasti. Oltiin varmoja, että Mari tulee jyrää ne yli reilusti ennen maalia. Timppa päätti reilun kympin kohdalla palata takaisin tarkkaan 4:15 vauhtiin, jolla hän pääsisi ensimmäistä kertaa eläessään alle 1:30.  Itse jatkoin n. 4:08 vauhdilla 15 kilometriin saakka. Kun sykkeet pysyivät sopivissa rajoissa ja fjiilis tuntui edelleen hjuvalta, päätin nostaa vauhtia vielä napsulla. Viimeiset 6 kilometria tultiinkin kiihtyvästi 4:02/km keskivauhdilla, elikkä viimeinen jo alle neljän. Loppusuoralla piti vielä ottaa kunnon loppukiri, kun taisteltiin toisen länkkärin kanssa ulkomaalaisten sarjan sijoituksista, joita ei tietenkään virallisesti noteerata, mutta jostain se on motiivi vanhan kaivettava.
Lopputulemana 1:27:30 / 158bpm hyvällä mielellä ja reilulla negatiivisella splitillä (44:30 / 43:00). Timppakin rikkoi maagisen 1:30 rajan ja saa tästä eteenpäin kutsua itseään juoksijaksi. Mari kipitti maaliin heti meidän perässä. Myös luisteluhirmu Jarmokin veti hienosti ja tuli maalin heti-kohta meidän perässä.

Oikein hyvä valmistautumisharjoitus kahden viikon päässä odottavalle Shanghain maratonille, jossa olisi minimitavoitteena tarkoitus päästä omien maratonien Top-kolmoseen, elikkä alle 3:14.
http://www.hzim.org/

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Sankivaaraa ja porinattomat vartit

tänä iltana vaarassa tömisi pitkästä aikaa... lopulta tällekin suvelle saatiin masinoitua liikkeelle peruspaksumahatiimiä sauvarinteeseen porukalla höystettynä raakoilla vahvistuslisukkeilla ja matkahan vei suoraan rinneharjoituksen huumaavaan maailmaan. Verkat siis alle ja koneeseen tuttu syksyinen setti. Tavotteena tietysti Mietaamainen potku...

Siinäpä sitä on kelle vaan mallia ykspotkusesta!

No, alkulämmössä saatiin jo oriit höyryämään. Sankivaaran paanahan on kokenut hienon muodonmuutoksen ja nyt tänä talvena kelpaa jengata kaupungin parasta hiihtouraa levennetyllä ja pohjustetulla tasaisella uralla joka on saanut kaunistuksekseen uudet lamput. Kiitos Oulun kaupunki! nyt ei kannata laulella tässä kohtaa Röyhkän loruja...

Verkan jälkeen hurmooshenkiseen rynkytykseen viritti meidät Tatu lausumalla Noposmaiseen tyyliin unelmien kultalinnun toisen hypyn selostuksen Galgarystä:
http://www.youtube.com/watch?v=DGB-ZrEjhTw

Koneet valmiina ja menoks! Kake vetää jäntevillä  loikilla korskuvaa orilaumaa ylös alas. Kylmenevässä syysilmassa tuttu rinne alkaa sumeta sankemmin höyryävien selkien usvasta. Selistä kuumana nouseva höyry on sakempaa kuin vieressä vuolaana virtaavan Sanginjoen kosken usva. Hiljaisuuden rikkoo kuorossa kohiseva huohotus. Puheet vähenee, ensimmäisten nousujen uho talttuu, keuhkotorvi korahtelee, pakaroita nipistelee - tämän sanattoman mäkituokion jälkeen kropan olo lähenee sporttista nirvanaa...

Nämä pakettimatkat rivakampiin jalkoihin jatkuvat ensi viikon torstaina samassa paikassa klo 18.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Muddy-X - upottavaa turvetta ja sikaliposia pitkoksia!

Eilen Paksumahoista rivissä Tykinkuula, Kake ja eka kertaa MTB rogainessa Timppa.

Paikkana komeat maastot Isokankaan, Hiukkavaaran, Kiekonmajan, Sankivaaran ja Pilpakankaan parhaissa palasissa ja tämä kattaus Sepen haastavalla laudalla, ERITTÄIN hyvällä kartalla ja haastavalla bonusradalla... Reittisuunnitelma kasaan ja menoksi!

Startin jälkeen kasassa kovia pyörittäjiä ja meno oli makosaa. Maaston makuun ja Sepen tämän kerran hyviin rastipisteisiin päästiin makuun luistellessa Kalimenvaaraa alas suolle ja siellä pyörän upotukset suohon ja puhinaa pönttöön! Rastilta eri reitinvalinnat - peesissä Kake ja Hannu, Jukka ja Pekka lähti kiertään polkua pitkin... Päästiin piikkipaikalle ja saavuttiin kalalammelle Kaken kans keulilla. Pitkoksia maisteleen ja olihan ne liukkaat! meikäläisen pyöräkengillä juoksu oli hengenvaarallista ja otinki tukea nivusia myöten suosta muutamaan otteeseen Kaken loikkiessa pitkoksia rennosti! Lisäksi lähimme kiertään väärää kautta rastille ja Hannu ja Jukka kuittas etumatkan siirtyen pikkaseen johtoon...
Vanhan tervahiihtouran varrella olleelle lammikolle lähimme tuuppaan karkulaisia kiinni, mutta imuun ei päästy. Jukka huitas liian aikasi poluille ja ajoimme Hannua hiillostaen rastia kohti mukavaa endurohiekkauraa kuumalla sykkeellä :) raskasta ja ihanaa! Hannu paino ku pirulainen hiekkatietä menemään ja maantielle tullessa reitit eros - Hannu lähti suoraan etenemään ja me kierrettiin reilusti tietä pitkin ja alakautta vielä lisäpätkä pikeä ja vola, päästiin takas keulaan! kohti Sanginjokea ja odotettavissa oli kulkusten karkaisu!?

part 2 ja 3 reissusta myöhemmin...



sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Muddy-x tänään!

Netistä tunnelmiin pääsee gps seurannasta:
http://www.gpsseuranta.net/index.php?sivu=tt&id=20121014

Unihiekan ravistelu silmistä käynnissä jetlagisesta ropasta. Valmistavana Treeninä 20 tuhatta mailia lentokonekököttelyä.
No ei se mittää, renkaisiin ilmat, reppuun mehut ja reippain mielin Sepen seikkailuun...

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

PM perus MTB Oulussa

Hyvä reiitti, hyvä reisi, hyvä pyörä, hyvä trio... = hieno lenkki!

Matkalla vastaan käppäili mestariurheilijoitakin makkaran paistoon!? Ovatko matkalla kohti Paksumaha-joukkuetta? No ei se onnistu vähällä, vaan  vaatii useamman paketin Eetvarttia vuosikausia pitkäjänteisesti ennenkä näihin meidän mittoihin yltää.
No mutta - pitkästä aikaa oikea MTB peekoo, jossa pitkoksia, juurakkoa, kivikkoa, muuan nyky ja kiivasta asvalttiakin - maastopyöräilyä parhailla sooseilla lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä!

Transalpinen maalissa!

Onnittelut raakan urakan läpitarpomisesta!

Reissuhan ei oo mitään nuorisuomi-meininkiä. Välillä hurjia nousuja, jyrkkää jotosta jopa 1,5km ylöspäin tauotta ja ne alamäet... Kivikkoa, irtokiveä, mutaa.
Hurjia vuorenharjanteita, vesiputouksia, vaijereilla höystettyjä laskuja ja nousuja huikeilla Alpeilla. Tässä tuntemuksia tuoreeltaan suoraan Italiasta Sextenistä tavoitetuilta maalissa olutta hörppiviltä paksumahoilta PM tietotoimiston eilisestä sumuisesta haastattelusta:
"Eka pävät, ei jarruttelua, meno maittaa ja on reipasta. 3 päivänä  royal stage, joka rauhallisemmin. Wengenin syöksyrinne ylös, ah! Valitettavasti sumussa näkyvyys huono.
Jalat kovilla:
2 pv jälkeen kynnet mustana. Kynsien läpi omatoimisesti itseoppineena mengelenä mätä pois, kuumalla lemmarilla  poraten reiät pottuvarpaan kynsiin. Toimii! No, TAR-Lekurit puistelee päätä...
Keltasta visvaa tursuaakin salomoneista loput päivät ja Salomonitkin lopulta pettää vielä, repiää varpaiden kohilta. 
5 päivä alamäki voittosta... Pikkuvarpaat pazkana. Kengät hajos sivusta, mutta ei auta, mukana olevat muut parit ei mee jalakan ku jalat uber-turvoksissa! Reklamaatiota - Salomonille vai varpaiden valmistajille?!
6pv Kake joutuu valitettavasti sivuun polven sanoessa ei enää, vaikka pää ei sano! Tylsä etappi, jolla paljo asvalttia mutta lopussa 23-30  sairas 1,5km nousu, helevetin jyrkkää mäkiä ylös. Ja sokerina huipulla, pirullinen lasku alas reijet huutaa apua alaspäin mennessä koko ajan.
7 pv ja todellista jaakopin painia: kuuma, vaikeita nousuja ja laskuja irtokivillä. Liukastelua, jyrkkää. Aivan Sairas pätkä. Eväätki on lopussa. Äijä aivan niitissä. Ei jaksa syyvä, horkasssa. Väkisin pitsa naamaan, toinen takataskuun kotimatkalle ja kyytipojaksi kokistakin. 
Viimenen päivä sinnillä (tainnu olla jo pikkusen aiemminki käytössä), varmasti maaliin!! Taasen tavaramerkiksi muodostetulla sauvakävelyllä pojat maaliin! Loppuviitotuksella kuiteski hyvääkin oloa, huippufiilis - kidutus lopussa. 

Maalissa pohkeet 2 kiloa turvoksissa. Wellu veti viikon hymy naamalla. Ei mitään ongelmia, alun jäläkeen helppoa menoa. Tylyä. Kone.

Ens vuonna uuvestaan? 'numero johon yrititte soittaa,  ei ole tavoitettavissa'...
Tämä Alppi-mysli herkkukokkareineen hiljenee Paksumahojen osalta tähän. Mission accomplished ja kuulemma tämä herkuttelu on nyt tässä. 

Poijjaat lienee Anonymous Runners klubilla ens viikolla. Ja oon varma että lipsahtavat mukaan happy hourille, mitä on tarjolla esim Syötteen Huippukympillä!


torstai 6. syyskuuta 2012

Transalpine - viimene vartti jäljellä!

huikea meno jatkuu huikeissa maisemissa ja "poluilla"... pari päivää vielä pojat! Jobin postia: Kakella polvi oikkuilee ja tiimin varpaat alkaa olla finito. Alla namipaloja reitiltä...





Tsemppiä PM-tiimi Alpeille! Kohta ne on nujerrettu!

t. Tykinkuula

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Lyijyjaloilla...

vielä Haukiputaan setin jälkeen, mutta...

Ei auta, patteri lataukseen, jumpparit jalkaan, kompassiki mukaan ja Isokankaalle -  huikeat yöjuoksut heijastimien perässä varsinaisesti käynnistyy tänä iltana. Hikoillaan YÖKUPPIA! MAsa & Mikko ja Tykinkuula menossa mukana.
Huomenna MTB-o:ta ja päiväsaikaan hortoilua samaisella hienolla harjanteella!

Transalpine 4s ja 5s päivä

 3:nnen päivän huimien polkujen jälkeen matka jatkuu taas...


TAR Day 4
Neukirchen-Prettau/Ahrntal. 43.5km/6:34.
 Rauhallinen alku taas. Kumpuilevaa, mutta nousuvoittoista 12km saakka. Siita tiukka 500m'n vertikaalinousu vesiputousten vierustaa. Hieno ja kuvauksellinen paikka. Sitten taas vaihtelevaa mutta nousuvoittoista 28km'iin. Siita aarimmaisen vaativa ja tekninen nousu TAR'n korkeimmalle huipulle: 2665m'n Birnluckelle. 2100m:ssa tuli ensimmaiset lumilaikut vastaan. Ylhaalla oli talvi. Tiukka pudotus takaisin 1800m:iin ja siita 'loppuliuku' maaliin.

TAR Day 5.
Prettau-Sand in Taufers (ITA)
 33.2km/5:13.
 Nousua 1821m. Laskua 2403m. TAR'n lyhin etappi ja viela alamakeen :D.
Mustat varpaan kynnet ovat vaihtaneet varinsa kalman harmaaseen. Hyvastit jatetaan varmaan viikossa.
Taman paivan alkuun 10km'n ja 1000m'n nousu huikealle nakoalapaikalle 2513 metriin. Kuuden kilometrin ja 900 metrin lasku. 4km'n ja 700 metrin nousu ja loppulaskuna 10km ja 1337 korkeusmetria. Muutama kinkama sinne valiin, heh. Lyhyesti sanottuna siis vain kaksi nousua ja kaksi laskua.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Transalpine puolivälissä!

Tässä hiukan kuulumisia ja dataa J.Oksan raportoimana huumaavana höyryäviltä hikisiltä Alpeilta:


TAR Day 1 Ruhpolding (GER) - St. Johann i Tirol (AUT).
50.1km. kokonaisnousua 1663m. Aika 6.24. Timon sairastuttua liityin Vellun ja Kaukon porukkaan. Alun 'tasainen' kymppi n 5.40/km. Porukkaa lappas ohi. 10-30km tasaista nousua n. 900m vertikaalia. Sitten aivan sairas alamaki. Vajaan 3km'n matkalla tonni pudotusta. 450m'n nousu ja pitka juostava lasku. Viimeiset 7km loivaa nousua. Rajua touhua!

TAR Day 2. St. Johann - Kitzbuhel. 30km kokonaisnousua 1766m. Hienoa maastoa ja maisemaa. Köysinousuja ja -laskuja. Pystysuoria seinamia. Taivallettiin taas Kolmestaan. Reitin rankkuudesta kertonee parhaiten loppuaika 5.10!

Pojat sauvakävelyllä lehmänkellojen kilkatusessa...

Huomenna kovin etappi. 46km. Yli Kahdessa tonnissa mennään  toistakymmentä  kilometria
TAR Day 3.
Kitzbuhel-Neukirchen AUT. 47km / 7:10h.
Kokonaisnousua 2258m ja kokonaislaskua 2147m.
Kyseista etappia kutsuttin taman vuoden TAR'n the Royal Stageksi johtuen sen rankkuudesta ja pituudesta. Paatettiin saastella jalkoja ja ottaa tama paiva kevyesti. Siina onnistuttiinkin todella hyvin.
Heti alkuun noustiin maailmankuulu syoksylaskurinne Hahnenkammille, josta jatkettin vertikaalinousua vielä 300m, aina lähes 2000 metriin saakka. Sielta laskeuduttiin loivasti jolkotellen 1300 metriin, josta aloitettiin uudelleen kiipeäminen reiluun 2 kilometriin. >2 kilometrissd edettiin seuraavat ü10 km pitkin vuoren harjannetta rotkojen reunoja nuollen. Yksi harha askel ja maailma olisi ollut yhta Paksumahaa koyhempi. Viimeisesta huollosta Wildkogelbahn laskettelurinteen huipulta 2086 metrista lasketeltiin maaliin 8 kilometria. Pudotusta loppuserpentiinilla oli 1300 metrid. Kipsijalkaisten maara pastapartyssa sen kun kasvaa. Taman illan pastat syotiin yli kahdessa tonnissa. Yokin menee 1300metrissa.
Ruokaa, lepoa ja varuste- ja lihashuoltoa. Huomenna mennaan taas.





sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kvartetti karulla kartalla

http://www.transalpine-run.com/alps_cross_start.htm

Haukiputaan combo rogaining

Heikki ja Jukka olivat organiseeranneet jälleen mukavan lenkin: ohjelmassa 2h juoksua ja 3h mtbtä rogainingina.

Matkaan lähettiin Tuomon kans parina ja 1Life veti triona. Het alussa näytti, että pojat meinaa painella. Perään siis ja haave peekoolenkistä sai kolauksia kun eihän sitä voinu antaa selkien kadota.
No aluksi välillä tiellä yritettiin paeta poikia, mikä onnistuikin osin ja vauhtikin kävi reippaana per km hetkittäin. Sitte sössin parit kiemurat ja taas oltiin kasassa. Tämä tapahtu 2krt ja sitte vejettii tovi kimpassa. Miettien juoksun loppuratkasua. kateltiin karttaa ja haettiin vielä yks lisärasti joka ratkas. Pojat kiirehti pyörälle, met vejettiin kaikki pojot plakkariin ja vaikka reitti toteutui hassulla planilla meni se 5min allle heikin ennakoiman ajan!?
Pyörällä aluks jalkoja lämmittäen, 8p eka talteen ja sitte kohti 10p rastia. Montulla tuli heitettyä parit mutkat, kun kartasta ei saanut selvää ja muistiinpanoissa luki montun jälkeen vasen. Tiellä nähtiin 1elämä ja takaa-ajo kutkutteli. Seuraavaksi oli yks pätkä hienoa hiekkakiimaa jota riitti pahus vain kolmisen kilsaa. Meno jatkui mukavana kohti Hämeenjärveä ja jalkauduimme ottamaan kankaan reunan montturastin. Kartalla ei näkyny polkuja, joten juostiin, mutta pyörällähän ois päässy lipulle. Sounot, pisteet talteen ja etiäpäin. Viijes reittimme rasti ei sitte nasahtanut nätisti ja siinä varmaan 6min tuli pyörittyä hukkaan... No, samaa pyörintää oli tehny Mikko ja 1Life, mikä lohdutti jonni verran. mutta kävimme ympyrään tullessa itse asiassa 40m päässä lipulta, mutta kun oltiin tultu jo tovi montun päästä, ni piti alkaa pörräämään. Uusintayrityksellä palanut 'volvo' sitte löytyi. Tympäsi, löysättiin kaasua. Loppu tultiin suuremmin puristamatta, mutta saavutettiin Emittiväliaikojen mukaan viimesen 3 vartin aikana reilusti 1lifea. Toki viimeseltä rastilta maaliin tuli polkastua ja maantiellä testattua 29n aerodynamiikkaa. Hyvin se kulkee, tiellä ja polulla! Loppu 15min ajettiin kovaa siis.  
Kaikki rastit talteen ja loppuaika n 3h54min.

Hyvä Lenkki, kiitokset Tuomo lenkkiseurasta, Heikki & Jukka järjestelyistä  ja kisailijat taas mukavasta rastirallista.






sunnuntai 26. elokuuta 2012

Syötteen maili ja pikkusen rogainea - ja Jaakopin painia

Erä-Jorman synttäreistä ja koppelorasteista selevittyä (EJ:n koppelot oli paikoin makosia selvittää... kts näyterasti)  viime viikonloppuna lyhyt piipahdus Syötteen nousumetreihin jäntevien kaverein Kaken ja Sepen kans.
La ohjelmassa Syötteen maili, joka alotettiin ramuamalla naama puolillaan auki pari tuntui Syötettä ylös alas. Viimesissä nousuissa höpötykset hiljeni ja linnunlaulun peitti tasainen huohotuksen kohina. Tuttu ulakanava, jolla muut ajatukset huuhtoutuu maitohappokastikkeena reisiin - ajatuksien keskittyessä selvitymiseen ja miten pirussa juoksen vielä nämä jyrkänteet. Samalla siis tuttuakin tutumpaa Jaakopin painia oman pään ja hapon siedon kanssa, mutta kun huipulle asettaa hyvän porkkanan, niin selkävoitto jaakopista on yleensä taattu. Ravintola on onneksi auki ryytyneemmällekin kaverille, ottavat ilomielin hikisiä kaskymppisiä vastaan ja nopea palautuminen reenin päälle välittömästi on homman a ja o.

Tällä kerralla se kyllä tuli napattua kotiterassilla, mutta rajoitetusti, koska oli tarkotus puhaltaa vielä lisämetrejä tauluun iltapäivällä ennen siirtymistä jokitetsailuun. Pienen mutta tehokkaan tauon jälkeen siirryttiin Kaken kans survomaan tasuria ylämäkeen peruslenkin verran Sepen suunnatessa pätkälle SyöteMTB reittiä, johon loppureitiksi piirsin hienon Pärjänjokivarren ja sieltä huumaavan nousun Syötteen huipulle hankalaa hiihtolatupohjaa. Tasuri oli nyt raskasta, mutta ei auta, huipulle punottiin väkisin ja nyt oli naama auki! Ei se pahalta tuntunut, mutta Kaken millimoolimittari näytti meikäläiselle huipulla 10,5 mmol joten vaikka se tuntui jo napakasti, varaa jäi vielä reilusti, kunnon maitohappohuppeli jäi vielä toiseen kertaan...

Sepen saavuttua hikiseltä siivultaan napattiin chilidinneri naamaan, makkarat ja kastikkeet reppuun ja kohti Iijokea. Joki oli pettymykseksemme järkyttävässä tulvassa ja harrien tai taimenien löytäminen lähes toivotonta. Niinpä Sepeä lukuunottamatta homma keskittyi makkaran paistoon ja tankkailuun Sepen vetäessä joella uudella kelluntasysteemillä pitkin koskia. Hieno risteilijä!

Su aamuna pahaa aavistamatta hyppäsin ultramiesten völijyyn rogain-harjotukseen - suunnistusta 1:40000 kartalla ja muutama piste a la Sepe. Oishan se tietenki aamiasbuffetista pitäny aavistaa, ettei Tykinkuulaa tänään helppolla päästetä...



Hippailtiin rasteja läpi hyvällä reitillä ja Vattukuruun saapuessa pikkusen  vajaan neljän tunnin kohalla alkoi sprintterin reiska huutelemaan pizzaa. tai saato se olla se jaakoppi.
Ei ollu repussa makkaraa, ei pulveria eikä limoja...



Nyt heitti Jaakoppi mut kenttään ja heitin pyyhkeen kehään ja oikasin mökille rasvasuolapitsaa valmistelemaan. En käyny kallioita enää kiikkumassa, mutta joku kerta PM rasti on tuolla...
kattelin vanhaa karttaa ja itelle uutta uraa kohti aurinkokallioita. pitkoksia, hienoa polokua - joku kerta MTB:llä täältäkin!










Perusmenuu paksumahatapaan ja palautuminen käyntiin nopeesti lenkin päälle... Suolaa ja rasvaa säästämättä ja mausta tinkimättä!

No ennen  pellillistä superenergiaa Jäpikät jatko pohojoseen ja kiersi pidemmän mutkan muutaman huipun kautta. Lyhyen kantaman ohjuksena suuntasin Vattukurusta PikkuSyötteen huipulle josta on enää loppuhuikonen alamäkeen loikkien mökille. Ja maisema on kohillaan eri huipuilta ihasteltuna!

Kasaan kerty mulle vuorokaudessa takuuvarma reisilyijy, mikä ei oo kuluneen viikon aikana oikein laimentunutkaan... Kevyempää virettä odotellessa siis mennään.
Nyt viikonloppuna  tarjolla oli mukavia reenejä: sk Pohjantähdellä hikiset rastit Sankivaarassa, jokka tuli koluttua raskain jaloin ja kammettua persaus MTB:n satulaan kolmen viikon tauon jälkeen. Ja tänään Teurastajien loistava ilmakuvasuunnnistus Toppilassa - tämä oli tosi hauska setti! Ihme, ettei paikalle ollu uskaltautunu nauttimaan enemmänkin porukkaa. Aivan mainio treeni! Kiitoksia paljon Teurastajille ja  nyt kohti kaupungin parhaita munkkeja... Tiedätte varmaan paikan? Näillä reiteen energiaa makosassa muodossa...

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Syöte MTB - toinen kiekka

Ruuskanen oli heittänyt hienosti ja avuliaasti toisen täyden juomarepun selkään, olin imaissut mitä kerkeän mukeja naamariin ja suolakurkkuja ei ollut - Kaikkonen kysyi onko kaikki ok, vastasin ei... Hannu nosti kättä, kuten varikkoalueella se tarkottaa "GO", joten toinen kiekka alkoi. Huitasin kättä ilmaan - MORO! se on menoa nyt.

Hotellilta kallion yli rinteen yläpäähän ja eturinnettä alas kohti Romekievaria. Olo on ku jauhosäkillä, kyydissä pompitaan. Edelliskiekan ennusmerkkien pohjalta lähestyn kauhulla Pikkusyötteen pitkää nousua. Kevyen liikenteen väylää sillan yli, pitkospuille ja sitte se alkaa. suon ylitys ja nyt jauhetaan taas voimalla pitkään! Jengailen menemään, ketään ei näy lähistöllä kannustamassa ja linnut ei laula. Seurana on vaan tasasen tappava tuttu puhina, aika ykstoikkosen tylsä kanava. Yllättäen saavutan PikkuSyötteen huipun ihan kohtuudella (en todellakaan, mutta positiivisesti on ajateltava) ja alamäki on tällä kiekalla otettava asetta rennommin tööttien välttämiseksi. Alamäki, Kovalampi, Säkkisen ojan mylly ihan "rattosasti" mutta RASKAStahan tämä on. Se lienee tarkotuskin.

Lampien jälkeen eessä on Pitämävaaran jyrkkä pätkä ja nyt sitte ramppaa etureidet. Vilaisen taakse nousun päällä ja ryökäle, joku laiheliini on lähi tuntumassa. Töpöttelen ramppisilla reiskoilla ylämäkeä, yritän hellitellä ramppeja nousun päällä heiluttelemalla jalkoja, mutta eihän ne löysää. Kohta tuleva voittaja varvaa ja imuun ei oo nyt asiaa. Imen suolastettua urkkajuomaa, geeliä. Huolto kohta - oispa suolakurrkkuja, mehulle se ja sama, sitähän on repussa. Linja, pumppaamo ja kohta huolto. Ah, suolakurkkuja!

Raapasen mukaan kourallisen suolakurkkuka ja näen edellä voittajan kääntävän soratieltä ruoppiutuneeseen laskuuraan. Yritän niellä kurkut tiellä ennen laskua, ehkä 80% kourallisesta meni alas, loput sylkäsen taimikkoon ja laskuun. Lasku alkaa vauhikkaana ja hä, nivuset kramppaa! aijai, ny mennään 100m käyriä alas matkustajana.Liejut läpi tuurilla, pientä pesään mutta ei mee ku käsi kramppaa. Oho. nyt onki tankit jännässä tilassa. heiluttelen eri raajoja vuorotellen ja matka jatkuu ja pikkusen helepottaa. Portin ojan tienoilla pitkoksilla meno on kuitenkin hetken hyvää ja kas, saavutan karkulaista. Pitkoksien jälkeen melkeen tuntumassa! Kankaalle, kinkamat ja taas kramppeja reisissä, nivusissa - ei auta ku hölläillä. Tielle ja kaveria ei näy.

Pakko syödä patukat, geelit ja mehua naamariin. Hiki valuu edelleen ja ei kuseta, pannaan pensaa vaan lisää tankkiin. Patukan jauhanta on hidasta, mutta saan sen naamariin ennen siirtymistä poluille. Pitkoksia, kinkamia, hiekkaa, pitkoksia, hiekkauraa, mönkkärijylykkyä, soratietä, helevetin raskasta hiekkauraa kohti maisematietä. Kävelen nousun, vedän geeliä lisää naamaan. Tielle ja reiskat helepottaa!

Nyt on pakko painaa, ketään kyllä ei näy, mitään muuta ei kuulu ku vaijerin rahina ja raskas puhina. Yksinäistä menoa ja tappelua pään siäsitä jaakoppia vastaan. sekäskee soittaa taxin, vähän väliä. Hiki tippasee pyörän vaakaputkelle. Naamankajärven eteläpuolen linjalle ja hei, johtavan kaverin selkä näkyy! Optimismin hiipuva hiillos roihahtaa sytkärin liekkiin ja taas lisää kaasua, meno on paranee, jalat pyöriii taas. Ei flouta, mutta taistelu virkoaa. Pytkyyn pääsenki tuntumaan ja mielessä häivähtää toiveikas ajatus että ehkäpä kaverillaki tuntuis kramppeja? Pytkyn huipulla, harjanne on hieno mutta sitä ei nyt ihailla. Lasku matkustajana, harjanteella vauhdikkaasti, mutta kaveria ei näy. Stana, sekö sitte lisääkin kaasua? (kyllä näin kävi vaikka vielä elättelin toiveita...)

Ja taas, reisiä kramppaa, nivuset kramppaa (vain murto-osa näistä iki-ohanista sähköshokeista on tässä dokumentoitu). Kellarilampi, kannustusta (kiitos!) ja takas kohti Pytkyn nousuja. Hiki kirvelee silmiä ja nyt ramppaa takareidet. On tämä hienoa. Mäki ylös tuskissa ja alamäkeen. ketjut pomppaa irti mutta saan ne paikalleen lennosta ilman jalkautumista. OIspa Lauttalammen huollosaa SUOLAA! Sinne... huolto, siellä urhoollisesti huoltohenkilöstö tarjoaa kaiken mitä löytyy ja sen käytän ilomielin, mutta SUOLAA ei ole. Syön suklaat, banaanit mehut ja servetit ja jatkan matkaa. Pytkyn nousussa taas kramppaa. Sieltä sun täältä. No, ei kais se auta. Ajasinko Riihisuon jälkeen suoraan saunaan ja makkarat uuniin. ajatus on houkuttavampi kuin moni asia maailmassa. Riihisuo uudelleen. Yli. ok.

Pyörä kääntyy Riihituvalle. Ei siis mennä saunaan. No nyt ei auta ku selvitä hengissä ja taistella loppu joka on pahempi kuin mikään pätkä aiemmin. Kramppeja, synkkiä ajatuksia. Selätän itteni ja juurakot ja Pärjänjoki varteen. Soraistukset, pyörä imee pehmeään soraan. Raskasta, helevetin raskasta, mutta helepompaa ku juurakossa! Hiki valuu edelleen, imen repun antimia. Sorastus loppuu ja edessä grande tuska. Juurakot kivikot ja SE LOPPUNOUSU. Anninkosken kohilla on pahin takana juurakoista, kramppeja on nyt sivuutettuna kymmeniä eri puolilla roppaa. imasen mehuja toivekkaana viimesen geelin päälle va nythän on mehut loppu!

Jaa. Nyt se on sitte loppunousu, kuuma, sipissä ja henkinen selkäranka koetuksella. Hiihtostadionille ja latu-uralle päästyä näen ihmisiä - 60-kiekan kaverit tsemppaa ja kannustaa. Kiroan hiljaa, mutta kiitän äänekkäästi kannustuksesta ja el tuskaa kohti huippua. Ei kai tää oo heleppoa kellekkään? No ei oo. Hiihtoladun profiili tuntuu kiroukselta, ylös - välillä alas. Mentäs ny stana suoraan ylös! el granden metrit tulee taas vastaan ja meno on meleko huppelissa mutta jalat liikkuu! ihmehomma, komentosilta on ollu jo tovin nukkumassa. Lopulta se latu-ura sieltä loppuu. suuta kuivaa, ramppaa (tähän tottuu), mutta saavun lopulta "huipulle". Edessä viimenen kilsa ja bonusnousu pohjospuolelta. se ja sama, nousee se. Tunkkaan pyörän, valahan huipulta hotellille ja oon MAALISSA! Aivan puhki. Kuraa, rapaa, rahkaa joka paikassa. Pyörä muurattuna mustaksi. mehut juotu ja joka energian tippa Syötteen reiteillä. Haukon henkeä tovin kaksinkerroin... Kova taistelu, hyvä suoritus ja tämän jälkeen meikäläisen osalta hyvin pian Syöte hiljenee. Palkintojen jako ja 13h syvää unta. Kiitoksia järjestäjille ja kisailijoille hienosta tapahtumasta! Rankin reissu tähän saakka...

lauantai 11. elokuuta 2012

Vastoin "Vormiston" ohjeita


Eilen kun Tykinkuulan kanssa kaketettiin niin "Vormiston" tuomio parin napakan vedon jälkeen oli harvinaisen tyly: "Älä lähde Joksa huomenna rullaileen, anna reiden levätä". Kun oma tunnekin tuki tätä niin ajattelin notta niin kait se on parree. Viiden päivän ja 18 treenitunnin reissu Ylläksen rinteillä tuntui vielä jäsenissä. Ajatus rullamarasta pyöri kuitenkin koko yön päässä eikä päästänyt aamullakaan pinteestä. Niinpä päätin ajaa aamulla Nalskuun ja hypätä viivalle. Siitäkin huolimatta, että kolme vuotta sitten loppukirin hävinneenä ja moneen kertaa kiinni hiihdettynä olin päättänyt etten enää koskaan osallistu rullakisaan vanhoilla perusrullilla. Menee nimittäin (+)100mm pyörät pikkuisen kovempaa kuin soikeaksi luistellut ja seikkailukurassa uitetut standardipyörät. Verkka jäi tällä(kin) kertaa laiskuuttani lähes nolliin. Lenkin päätin heittää vaikka pelkillä käsillä jos reiska hapottaa yhtä rajusti kuin eilen. Tai vähintäänkin suoralla jalalla.
Midas on hidas-sanotaan. Takarenkaaseen tarttuu heti eka mutkassa jäätelöpaperi ja milläs sen 30km/h vauhdissa poistat? Jäänkin heti parin kilometrin kohdalla keulan parikaksikosta. Perästä tulee viiden miehen juna ja hyppään aurinkokannelle...ttu, tämä oli tässä! Vitosen kohdalla hiihdetään kakkonen kiinni. Niinpä keulassa menee yksinäinen mies, josta ei nähdä koko reissulla vilaustakaan. Jäätelöpaperi raahaa jumittuneessa takarenkaassa koko ensimmäisen kierroksen, kuten ao kuvasta näkee.
Meno aurinkokannella on rentoa AeK'n kahta puolta. Puolivälissä kyllästyn ja päätän ottaa lyhyen pätkän rivakammin, jotta nähdään kenellä on vielä paukkuja. Perässä kolme kaveria ja kolme muuta tipahtivat samantien. Seuraavaa vetäjää ei löydy ja annetaan trion ajaa meidät kiinni. Kierros kevyttä höntsää. Viidennen kierroksen alussa päätän hajoittaa porukan ja vedän pienen kaulan ennen vastatuulipätkää toiveena, että kukaan ei suostu vetomieheksi ajamaan toista yksinäistä karkuria kiinni. 5km'n tasaisen +160bpm vedon jälkeen perässä on edelleen kaksi miestä ja puhunkin kaverit vetohommiin ala "tässä junassa ei ole aurinkokansi paikkoja". Viesti menee perille ja vetovuoro vaihtuu kaksi kertaa. Oman vuoron alussa n. 5km ennen maalia nykäisen taas ja peesissä enää yksi mies. Sovitaan paksumahamaiset lyhyet, n. minuutin mittaiset vetovuorot niin saadaan pidettyä vauhti tarpeeksi kovana. Syke hakkaa 150-160bpm, joten vauhti ei vieläkään ole liian kova. Painellaan sulassa sovussa aina loppusuoralle asti, jossa hitauden maailmanmestari kiihdyttää vastustamattomasti kisan kakkospallille.
Eroa keulaankin jäi vain vajaa minuutti, joten käsittääkseni ajettiin kahdella viimeisellä kierroksella varmaan useita minuutteja keulaa kiinni. Marathon on siis aivan liian lyhyt matka ;-)
Pena tarkastaa vielä palkintojen jaossa paitaa nostamalla, että onkohan seuran nimi kirjoitettu ihan oikein.


http://www.ouluntarmo.fi/lupy/

perjantai 10. elokuuta 2012

Tunturisuunnistus ja TAR-leiri (by Timo O)

Transalpineen valmistautuvat Paksumaha-joukkueet suuntasivat kulkunsa Ylläkselle Tunturisuunnistukseen keräämään ylä- ja alamäkijuoksua.
Kun oli päästy kisapaikalle Äkäslompoloon, tuli tieto ettei Kauko pääse mukaan kun hänen parinsa oli yllättäen sairastunut kuumeeseen. Mika ja Vellu sekä Jouko ja Timo kisasivat H80 sarjassa, Timolla ensi kerta Tunturissa. Vellulla ja Mikalla suorituksia jo toistakymmentä. Lauantaina yli 900 suunnistajaa säntäsi matkaan ja armoton kamppailu kullasta sekä kunniasta alkoi. Eka rastille hieman pummattiin, kun otettiin liikaa oikealle. Kakkoselle päätettiin ottaa varman päälle alakautta eikä lähdetty Kesänkiä ylittämään. Samaa polkua takasin ja kolmonen sekä nelonen löytyivät helposti. Sitten oli taktisen ratkaisun hetki, viitoselle joko Pirunkurun kautta tai Kesänki kiertäen vasemmalta ylös. Valittiin kierto ja vähemmän nousua. Pummattiin kuitenkin viitisen minuuttia, kun viereinen väärä rasti näkyi huokuttelevasti tulosuuntaamme. Heti rastin jälkeen Joksan loppuunajettu kenkä sanoi sopimuksen (pohjan) lopullisesti irti. Ei auttanut kuin löysätä nauhat auki ja sitoa niillä kengän pohja kiinni. Rusetti nätisti varpaiden päällä.
Kuutonen löytyi Lainion kupeelta, Hangasoja meni heittämällä yli. Seiskalle Lainionvuoman yli, jossa Timon pohje kramppasi ja mies kaatui pitkälleen suolle. Ei kun ylös ja rastille Kukaksen kupeelle. Loppu oli nopeaa pudottelua polkua pitkin maaliin. Muut vain olivat suunnistaneet paremmin ja juosseet nopeammin, eikä PM-kone ollut vielä oikein auki; sija 7 ja keulaan reilut puoli tuntia.
Sunnuntaina startti oli pohjoisempana, järjestäjien bussi vei kuuden kilometrin päähän josta vielä käveltiin pari kilometriä. Lähdettiin hieman maltillisemmin matkaan ja rastit löytyivätkin kuin elokuvissa. Juoksuvauhti tuntui paremmalta, eikä Joukon tarvinnut odotella pariansa. Lopussa saatiin edellinen pari kiinni Kukastunturin alla ja sen jälkiin mentiin rivakasti jonossa maalia kohden. Kaverit spurttasivat suon reunassa ja ehtivät toiseksi viimeiselle rastille hieman ennen, maalissa eroa puolisen minuuttia. Toisen päivä sija oli 4. ja kokonaissija 7. Mika ja Vellu olivat eka päivänä 4. ja toisena 8.; kokonaissija 4. Keulaan jäätiin vain 4 minuuttia lisää.

Maanantaina jatkettiin leiritystä tekemällä aamulla MTB-lenkki virkistävässä kaatosateessa. Vajaaseen kolmeen tuntiin mahtui kaikenlaista maastoa. Iltapäivällä Vellu, Mika ja Jouko pukkasivat tasuria Röhkönmukasta ylämäkeen kolmesti.

Illalla käytiin vielä vajaan tunnin verryttelyjuoksu Velhon kodalla.
Tiistaina aurinko paistoi komeasti kun ajeltiin Pallakselle. Pohjoinen tuuli tuntui kolealta, mutta takaisinpäin oli myötäistä. Käytiin kääntämässä Lumikerolla ja takaisin tullessa reitti vei Taivaskerolle olympiatulen sytyttämispaikalle, josta Tuulansatulan kautta hotellille. Tuli mukava vajaan viiden tunnin lenkki juoksua ja kävelyä. Alamäet pyrittiin paukuttamaan reippaasti, jotta jalat tottuisivat tulevaan koitokseen. Reissun kruunasi ateria Oloksen Kammarissa.

Keskiviikkona käveltiin Isomettän nousun kautta huoltotietä pitkin Ylläksen huipulle. Ylhäällä Vellu tuli pyörällä vastaan, malttoi kuitenkin pysyä hetkeksi porisemaan.
Tuuli oli ylhäällä hyytävän kylmä. Nyt juostiin alamäkeen niin kovaan kuin päästiin ja uskallettiin, jotta saataisiin hakattua jalkoja kipeäksi. Viimeisen lenkin jälkeen laitettiin pyörät ja kamat kyytiin ja ajeltiin takaisin kotia lepuuttamaan jalkoja ennen syyskuun 1. päivänä alkavaa koitosta: http://www.transalpine-run.com/alps_cross_race.htm

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Syöte MTB - krrrramppiralli hienolla reitilllä. Osa 1 eli eka kiekka

Lyhennelmä: hieno reitti, jossa ilman pätkänvertaa amerikkalaista myyntihypeä järjestäjän lupaamia
- hikisiä nousuja (selviää myöhemmin)
- vauhdikkaita laskuja
- hienoja harjupolkupätkiä, upeita näkymiä ja ainakin meikäläiselle riittävästi lopussa teknisempää polkupätkää
Kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty tapahtuma, hyvä fiilis ja reitti merkattu erinomaisesti.
Oma suoritus: huhheijaa, nyt oli pitkä piina. Mutta hyvin meni!

Kisa alkoi la aamuna klo 9.00. Ajelin paikan päälle pe iltana ja tsekkasin pyörän: paineet, mutterit, juomasysteemit ja geelit valmiiksi. Pikku iltalenkki lomapöhön poistoon tasurilla ja samalla reissulla numerolappu mukaan Isosyötteen huipulta. Pizza naamariin, olympialaisten finaalit läpi ja ajoissa nukkumaan tai yrittämään sitä - on se kumma miten pumppu jytkyttää ennen tulevaa koitosta. Kaippa sitä alitajuisesti tajusi, että raastoa on tulossa, mutta tietoisen tajunnan tasolla olo oli muka rento...
Puoltatoistaviikkoa ennen ajelin reitin läpi oululaisten MTB-kuskien kanssa ja totesin reitin itte itelleni haastavaksi. Kai se yks kiekka riittäs? Silti pää on teflonia, realismi ei sinne tartu ja kirjoitin nimeni 120km lähtijöiden listalle - kiitoksia myös tässä vaiheessa tähän usuttaneille tai haastaneille ;-) 120km matkan pituus on järjestäjien mukaan 120,2km ja kokonaisnousua reitille kertyy noin 2450 metriä.
La aamu. Kello soi - nyt jo! Ois voinu nukkua ainaki 6 tuntia lisää. Ei auta, pöperöt naamariin ja autoon, on vietävä vaihtokamat ja toisen kiekan juomareppu ja energiat valmiiksi odottamaan huipulle. Keli on kostea, yöllä on satanut ja huipulta katsottuna alhaalla laaksossa leijailee laajalti aavemaista sumua. No, pitkokset on siis saippualiukkaita, juurakot ja kivikot myöskin haastavammassa terässä. Ovaskan Kimmo kuitenkin tyynnyttelee, että keli se kirkastuu päivän mittaan... mutta muistuttaa tällä kelillä olemaan koskematta etujarruun, ettei kuski muutu matkustajaksi.
Startti! Ihmeen rennolla fiiliksellä MTB-porukka lähtee! Missä on hiihtokisojen viikinkihenkinen sauvojen kalistelu, kiire ja ahtaus? No, tämä on hyvä, ei tarvi pelätä tööttejä alkumatkasta. 60-reitin top-10 kuskit lähtee tutussa Pikku-Syötteen valoladun nousussa menemään ittelleni turhan lämmintä kyytiä. Meno pitäs pysyä alkumatkasta rennon reippaana, ei painetta reisiin. Tätä yritänkin toteuttaa. No, meni miten meni, on se PikkuSyötteenki kipuaminen aina kova nousu. Kuvassa PM-Masa survoo usvaa putkee ja millimoolihappokeittoa reisiin Pikkusyötteen loppukinkamassa (herra nro 140, sininen paita ja hymyssää suin niinku Eero Mäntyranta).
Huipulla isoa pesään ja laskettelemaan kohti hiihtouraa. Tieltä tiukka käännös hiihtopaanalle ja edessä talvelta tuttu Aten nousu nyt laskien pyörällä. Alamäki ei oo tässä lajissa Tykinkuulan namia - pelkoa perseeseen on lisännyt parit voltit viime suosina ja siitä muistuttava ruhjottu olkapää. Alamäki on vauhdikas, pari mutkaa menee enemmän tuurilla kuin taidolla ja aika paksuja on meikäläisen kaarrokset. ihan jännitti että osuuko sitä edes Aten pelloille! Huh, alamäki ohi ja hetki helppoa poleskelua kohti Pitämävaaraa.
Pitämävaaran nousu on JYRKKÄ. Edessä painaa 60sen porukkaa, tunkkaan pyörää perässä ja näyttäs että tällä osuudella saavutan edestä heppuja. Sisäinen kiuas on nyt oikein hyvin lämmitetty, keli paranee ja hikeä valuu niinku saunassa. Pitämävaaran laella ajellaan polkua, jossa on muutamia hankaleempia painaumia. Sen jälkeen pumppaamo, missä voi ihmetellä kolmen vuosikymmenen takaista metsänhoitotekniikkaa. Pumppaamon jälkeen puotetaan ruoppitunutta uraa pitkin n 100m alaspäin ja loppuliukua terästää kuraliejuinen ura, jossa huomaan olevani matkustaja pyörän luikerrellessa läpi rapojen, mutta pystyssä tullaan.Sitte hikoilemaan sorateille, kivoille poluille, mönkkäriuralle, maisematielle ja kohti Pytkynharjua. Meno on rennon reipasta, no problem. Kiipiän Pytkynharjun päälle liikaa kaasua varoen, mutta jyrkkähän se tämäkin nousu on ja helepolla ei ratametsuri nyt päästä kuten voim PM-Masan hymyilevästä naamasta nähdä...
Matka jatkuu nyt huikeaa Pytkynharjun polkua. Tämä harjanne on ihan huippu jalkalenkeille ja myös pyörälle! Vauhti on paikoin nautinnollista!
Kunnes Kellarilammen ohitettua siirrytään jynssäämään uudelleen harjanteen päälle. Ok sujuu, mutta raskasta on ja sais ne nuo sykkeet olla alempamana, mutta tunteella mennään. Lauttalammelle ja kourallinen suolasta suolakurkkua naamaan. Ah! Kurlaan kurkut alas urheilujuomalla ja matka jatkuu hienoja polkuja. Taas kerran kavutaan Pytkyn harjanteen hienolle polulle. Maisemat Hanhilammelle ja jääkautiiselle vesistöalueelle ovat huikeat! Ajo on hauskaa ja vauhdikasta ja valitettavasti harju on jätettävä ja tiukalla käännöksellä alas kohti Riihisuon ylitystä. Alamäessä pari mutkaa menee paksuksi, mutta onnistun välttämään voimakkaan miehiset petäjien halailut. Hyvä... Riihisuo. Ennen siinä oli upeat pitkospuut, mutta nyt tilalla soraistus. Tai sora on siellä lillumassa vedessä hajanaisten pitkospuiden palasten seassa. Keskeltä vaan ja kovaa ja näytän saavuttavan eellä menevää kuskia. Käännös ennakolta tiedossa olevalle juurakkopätkälle joka alkaa Riihituvan jälkeen. Nyt meno ei oo ihan hanskassa, mutta matka etenee. yhdestä petäjäportista en mahu sisään vaan ohjaustanko kalahtaa oikean puolen petäjään ja pääsen maistelemaan rahkasammalta. No, tanko on näköjään ehjä - etiäpäin sano mummo lumihangessa... Jotenki hankaleen tuntusta menoa ja ja ja ja ei kai se muutamien PM-miehin kokema kramppi ja sen aina saattelema huuto kutkuttele reidessä jotain oikosulun poikasta. Ei stana, tää ei oo hyvä, miten ja miksi jo kahen tunnin kohalla rampin oireita!!!?? teho ei oo ollu sillä tasolla että näin pitäs käydä (samalla teholla alkukesästä 5h ilman mitään rampiioireita!) ja oon juonu säntillisesti koko matkan, hiki valuu ko hanasta ja ei kuseta. menee kait se neste sillon perille? no, koitan pyöritellä ja unohtaa tämän oireen reidessä. Pärjänjokivarteen ja soraistuksien jälkeen edessä juurakkokivikkohelevetti Pärjänjokivarressa. Tää on hankalaa! Toisessakin reidessä jotain napinaa, mutta mitespä lasket "painetta" tässä maastossa. Yhtään ei helpota reitin seuraava osuus, johon ratametsuri on kerännyt ansiokkaasti lähes kaikki nousumetrit mitä irtoaa. ois sen vauhin voinu käydä hakemassa vielä Anninkosken pohjakivistä... ois saatu 15m lisää nousuherkkua!
Nousevilla pitkospuilla tavoitan ja ohitan yhden hepun, joka kohta hiihtostadionilla on takas imussa. Hiihtosadionia ympäröivässä kuusikossa kulkee polkujylykky, jota MTB-miehet käyttää. Ois turhan heleppo ajella hiihtouraa. Tai no, kohtahan sitäkin saa jyystää ja sitä nousua sitte riittääki. Hiki virtaa roikona, olo on ku Saharan aavikolla ja syyläri pihisee. Imesekelen nousun aikana lisäpullosta suolalla terästettyä urkkalitkua ja mäki selättyy vähitellen. Tähän nousuun järjestäjät on makiasti tuoneet merkkipaaluja eri kisoista, jotka sivuttaessa kokee jonkinlaista positiivista kiksiä sairaan raskaan vääntämisen lomassa. Ohittuu El Granden metrit jo varhasessa vaiheessa ja mitä niitä nyt olikaan. Hyvä piriste joka tapauksessa. Jälkeenpäin kuulin että Masalla keitti nousussa kunnolla ja nestettä oli saatava: ehkäpä joitain seikkalija-Sepen tarinoita lukeneena Masa puristi nousun rämeisestä kohdasta pullonsa kupillisen ruskia rahkavettä ja ai, kuinka taivaalliselta tuo tuoppi kuravettä oli tuossa tilanteessa maistunut - kokeilkaapa!
Latupohjan tamppaaminen loppuu jossain vaiheessa ja vedän tiepätkällä hetken armoa selälle polkien putkelta jatkaen sitten kihnutusta edelleen ylöspäin. Kuikaus hotellille P-paikalla, mutta boonuksena otetaan vielä loput nousumetrit talteen kiepasten ihan Isosyötteen huipulle pohjoisrinteiden kautta.
Eka kierros ohi, Ruuskasen Heino huoltaa hienosti avustaen reppujen ja releiden kanssa. Pyydän puhelimen mukaan "varalta"... Hannu kysyy, onko kaikki ok? Vastaan "ei" sillä ennusteessa lukee KRAMPPEJA! Heino tuuppaa etiäpäin toiselle kiekalle ja huipun jättäessäni mielessä pyörii, onko mun pakko... miksi mä?